Nyt on lähestymässä eräs vuoden suurimpia juhlia, Jeesuksen syntymän muistojuhla.

Voiko sitä viettää, kun niin monet sanoo, ettei se ole oikein?

Todistellaan sillä, ettei Raamatussa Jumala käske viettää sitä, mutta löydätkö Uuden Testamentin puolelta mitään muutakaan juhlaa mitä käsketään viettää?

Vanhan Testamentin puolelta löytyy muutama juhla, joita Jumala käskee viettämään.

 

Jotkut perustelee, että roomalaisilla oli samaan aikaan joku juhla.

Heillä tosiaan oli, roomalaisten kalenterissa oli jokaiselle päivälle joku juhla, joten siten kaikki Vanhan Testamentin juhlatkin pitäisi jättää sillä perusteella viettämättä.

 

Jotkut perustelee, ettei siihen aikaan ollut lampaat kedolla, mutta kyse ei ole Suomesta, jossa koko Israel olisi lumen peitossa.

Betlehem ei ole aluetta, joka on talven lumen peitossa, vain vuoret ovat.

Lisäksi köyhillä ei ollut lampaille suojia, ja nämä paimenet olivat köyhiä.

Tämä näkyy kertomuksesta, että kyse oli köyhistä paimenista, kuten viiden ohraleivän ja kahden kalan tapauksessa näkyy, että kyse oli orjan pojasta.

 

Voit aivan hyvällä omalla tunnolla viettää Jeesuksen syntymäjuhlaa.

Hän syntyi sinunkin vuoksesi, vaikka ehkä et itse tunne olevasi sen arvoinen, mutta Sinä Olet!

Jos oikea päivä olisi pääasia, niin se olisi kerrottu Raamatussa, kuten Pääsiäisen ajankohta on kerrottu, silti sitäkään ei maailmalla vietetä Jumalan määräämänä päivänä!

Juhlien viettämisissä ajatus ja tarkoitus on tärkein.

 

Luuk. 2:8.Sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.

9. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään. He pelästyivät suunnattomasti,

10. mutta enkeli sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille hyvän sanoman suuresta ilosta, joka on tuleva kaikelle kansalle.

11. Teille on tänään Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.

12. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä."

13. Yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen:

14. "Kunnia Jumalalle korkeuksissa, ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto."

15. Kun enkelit olivat menneet heidän luotaan taivaaseen, paimenet sanoivat toisilleen: "Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti."

16. He menivät kiireesti ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä.

17. Tämän nähtyään he ilmoittivat sen sanan, joka heille oli tästä lapsesta puhuttu.

18. Kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät, mitä paimenet heille puhuivat.

19. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat mieleensä ja mietti niitä sydämessään.

 

20. Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, mitä olivat kuulleet ja nähneet, sillä kaikki oli niin kuin heille oli puhuttu.

 

Hyvää ja Rauhallista Jeesuksen Syntymäpäivää, Toivoo eräs Hänen omansa!