Tätä ovat ihmiset miettineet, sanoisiko kautta aikain, mielipiteitä on kaikille elämänvaiheille.
Kaikkia voi perustella hyvinkin vahvasti.
Kuitenkin kaikilla vaiheilla on merkitystä koko meidän elämällemme, ja iankaikkisuuden kannalta.
Lapsuus on usein joko hyvin ali- tai yliarvostettu.
Monien mielestä hengellisten asioiden ei katsota kuuluvan lapsille muuten, kuin hyvin kurinalaisesti.
Joissain uskovaisissakaan perheissä ei lapsille puhuta sanaakaan hengellisistä asioista, näin ovat perheiden lapset itse kertoneet.
Joidenkin mielestä on varottava lapsien kuulemasta mitään hengellistä, heidän pelätään saavan siitä joitain traumoja.
Minulle opetettiin lapsena Jumalan olevan vain hyvin ankara rankaisija, joka seuraa erikoisesti lasten rikkomuksia, ja rankaiseen vääristä teoista ankarasti.
Siksi minun oli uskoon tultuani, hyvin vaikea ymmärtää ja omaksua kohdalleni puhe Rakastavasta Jumalasta.
Viime vuosikymmeninä olen huomannut seurakunnissa kahdenlasta suhtautumista lapsiin.
Joissain heidät huomioidaan hyvin myönteisesti ja lapsille on järjestetty kaikenlaista toimintaa missä on Jumalan Sana mukana, ja sitä opetetaan.
Kokouksissa olevat lapset huomioidaan myös myönteisesti.
Toisenlainen suhtautuminen on ikävä kyllä myös yleistynyt, joissa lapset koetaan vain häiriöksi.
Jotkut ovat perustelleet sillä, etteiväthän lapset ole vielä uudestisyntyneitä, joten eivät he voi kuulua seurakuntaan.
Kuitenkin Jeesus sanoo näin, kun opetuslapset yrittivät estellä ihmisiä tuomasta lapsia Jeesuksen luo.
Mark. 10:14. Kun Jeesus näki sen, hän närkästyi ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
15. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
16. Hän otti lapset syliinsä, pani kätensä heidän päälleen ja siunasi heitä.
Toisessa tilanteessa Jeesus toistaa saman käskyn.
Luuk. 18:15 Jeesuksen luo tuotiin myös pieniä lapsia, että hän koskettaisi heitä. Sen nähdessään opetuslapset nuhtelivat tuojia,
16. mutta Jeesus kutsui lapset luokseen ja sanoi: "Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.
17. Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niin kuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."
Mitä Jeesus tässä vaatii lapsilta ja mitä aikuisilta, tai kummalta Hän yleensä vaatii jotain?
Me jokainen voimme vaikuttaa siihen millainen mielikuva lapsille jää seurakunnasta.
Sillä on paljon merkitystä silloin kun valitsevat mitä tietä elämässään vaeltavat, laveaa vai kaitaa tietä.
Sinullakin on tärkeä tehtävä.