Vanhan Testamentin ajan hepreassa sanaa Voi tarkoittaa kirousta, eikä valitusta.

Alkuvuodesta 19.2 ja 25.2, kirjoitin niistä kahdesta Voi- Huudosta, jotka Suomi veti päälleen.

Lupasin kertoa myös niistä kahdesta, jotka uhkaavat Suomea.

Nyt on kolmas ovella, mutta se on vältettävissä, ja se liittyy Israelin kansaan.

Suomi on suhtautunut hyvin kylmästi osaan Israelin kansasta (juutalaisiin) koko historiansa ajan.

Eikä vain Suomessa asuviin, vaan myös Israelin valtioon.

Maamme on ollut eräs aktiivisimmistä Israelin vastustajista ja tuomitsijoista niin EU:ssa kuin YK:ssa.

Suorastaan vaikea löytää kiivaampaa Israelin vastustajaa.

 

Nyt Israelissa tapahtuu paljon asioita, ja Suomi on valinnan edessä, minkä kannan ottaa.

Jatkaako vuosikymmeniä noudattamaansa linjaa ”nyrkillä naamaan Israelia”, vaiko ”ei kosketa Jumalan silmäterään”

YK:sta tuli jo puolittain lupaava viesti, Suomi äänesti tyhjää, eikä Israelia vastaa.

Voi kun maamme hallitseva luokka ymmärtäisi, ettei nostaisi kättään Israelia vastaa, niin Voi- (=kirous) häipyisi tyhjänä, vaikka Halleyn- komeetan kyytiin.

Se olisi samalla Suomelle suurempi turvatakuu kuin mikään, sotilas- tai muu liitto.

Rukoilkaa Suomen johdon puolesta, että he eivät vetäisi kolmatta, Voi (kirous)- huutoa Suomen ylle.

 

1.Moos. 12:3. Minä siunaan ne, jotka siunaavat sinua, ja kiroan sen, joka kiroaa sinua, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki maailman sukukunnat."

 

Sak. 2:12. Oman kunniansa vuoksi Herra Sebaot on lähettänyt minut kansojen luo, jotka ovat teitä saalistaneet, sillä joka teihin koskee, se koskee hänen silmäteräänsä.

 

Ps. 89:19. Herra on meidän kilpemme, Israelin Pyhä meidän kuninkaamme.

 

 

Tällaisia vakavia asioita miettii, eräs ahtaasta portista ahtautuja lokakuisena lauantaina.