Voimmeko odottaa Jumalan Siunausta, vaikka olemme läpi historian sortaneet juutalaisia?
Tässä pätkässä tuon hieman esiin tosiasioita Venäjän vallan ajasta, lähelle Sortovuosia.
Tämä on voimakas lyhennelmä keräämästäni aineistosta.
1806 juutalaisten muutto Ruotsiin kiellettiin.
Kun Venäjä valloitti Suomen 1809, keisari lupasi pitää voimassa Suomen lain, eli vanhan Ruotsin lain.
Meille jäi voimaan juutalaisten muuttokielto, ja juutalaisohjesääntö monine rajoituksineen.
Suomen Senaatti käsitteli uskonnonvapauskysymystä, koska Lut. kirkkoon oli pakko kuulua.
Puolan jaossa jäi paljon juutalaisia Venäjän puolelle, ja heitä tuli suvuittain Suomeen, koska Venäjän lain mukaan juutalaiset saivat asua vain maan länsiosissa.
Ruotsin aikaiset lait estivät Suomeen tulon, silti Venäjä toi heitä Haminan kautta.
Venäjällä oli juutalaisten asevelvollisuus 25 vuotta.
Koulutus usein aloitettiin jo 12 v. silti 25 vuoden asevelvollisuus laskettiin alkavaksi vasta 18 v., joten se oli ohi vasta 43 v
1874 asepalvelus lyheni 6. vuoteen, sen jälkeen he saivat asettua asumaan mihin hyvänsä Venäjälle.
Suomessa palvelleet jäivät yleensä Suomeen, 1800-luvulla jäi muutama sata, osa perheineen.
Poikamiehille Venäjä toi Puolasta juutalaistyttöjä vaimoiksi.
Suomen juutalaiset ovat pääosin heidän jälkeläisiään.
Kristityiksi kääntyneitä ei pidetty juutalaisina, lähinnä Liettuasta ja Puolasta tulleita kristittyjä juutalaissukuja luullaan kantasuomalaisiksi.
Tunnen muutamia sukuja, useimmat heistä eivät tiedä juuriaan.
Koska lakimme kielsivät juutalaisten Suomeen tulon, viranomaiset yrittivät estää sotilaiden tänne jäämisen.
1858 Keisari antoi asetuksen, että he saavat jäädä, silti viranomaiset jatkoivat karkotus yrityksiä.
He laativat passiasetuksen, jonka mukaan juutalainen sai olla ja matkustella Suom. vain määräajan, mutta ei voinut jäädä, eikä saada kansalaisoikeutta.
Heillä oli oltava oleskelulupa, joka piti uusia 3 kk välein, poliisille piti ilmoittautua viikoittain.
Sallitut asuinpaikat olivat Viipuri, Helsinki ja Turku, niissäkin liikkumisvapaus oli rajoitettu, markkinoilla käynnistä seurasi maasta karkotus.
Juutalaisten ammatit ja työt, olivat määrätyt, uusia ammatteja ei saanut opetella, joten heistä tuli usein kauppiaita.
Narinka tori Helsingissä on alkujaan tori, jossa juutalaiset saivat käydä kauppaa.
1800-luvulla suhtautuminen juutalaisiin oli eri yhteiskuntaluokissa erilainen.
Sitten syntyi suomalaisuusliike Fennomania, joka halusi karkottaa kaikki juutalaiset.
Fennomaanien mielestä kaikki juutalaisuuteen viittaava oli Suomea halventavaa.
Suurin osa virkamiehistä, ylimmistä sosiaaliluokista, ja lähes koko papisto ja talonpojat olivat hyvin juutalaisvastaisia.
Porvaristo jakaantui kahtia, suurin osa vastusti, pieni osa puolusti, työväenluokka ja köyhälistö olivat erittäin myötämielisiä juutalaisille, ruotsinkieliset yleensä puolusti.
Kaikissa säädyissä oli mielipiteitä, että juutalaiset pois Suomesta, mieluummin kokonaan maan päältä.
Juutalaiset saivat ensimmäisenä Euroopassa täydet kansalaisoikeudet Ranskassa 1848, sitten lähes koko Länsi- ja Etelä-Euroopassa, Ruotsissa 1870- luvulla, mutta ei Suomessa.
Eurooppaan jäi 3 maata, jotka ei antaneet kansalaisoikeutta, Suomi, Venäjä ja Romania.
Venäjällä oli, ja on vieläkin sanonta, ”lyö juutalaista, pelasta Venäjä”.
Suomen hallitus pyysi kuvernööriltä Venäjää estämään muuton.
1881 alkoi Venäjällä juutalaisvainot (pogromit), myös Keski-Euroopassa oli paljon vainoa, varsinkin Saksassa.
1882 tehtiin uusi ehdotus juutalaisten oleskeluoikeudesta ja uskonnon harjoituksesta, ne aiottiin tehdä hyvin vaikeaksi
Vastustajat hyökkäsivät juutalaisia vastaan, kärjessä talonpoikaispuolue.
1882 Valtiopäivillä Talonpoikaissääty esitti, että juutalaisohjesääntö on pidettävä voimassa, ja kaikki Mooseksenuskoiset ulos Suomesta.
Lehdistö alkoi muokata mielipiteitä juutalaisvastaiseksi, aloittajana 1883 Tampereen Liikemiesyhdistys, sanoen juutalaisten poistamista yhtä tärkeäksi kuin ruttotautisten eristämistä.
1884 Helsingin maistraatti kielsi juutalaisilta oikeuden harjoittaa mitään elinkeinoa Helsingissä.
1885 ruotsinkieliset Turun kauppiaat ja käsityöläiset pitivät juutalaisvastaisen kokouksen.
He lähettivät säädyille kirjelmän, jossa vaativat juutalaisilta kiellettäväksi, tai ainakin voimakkaasti rajoitettavaksi kaikkien elinkeinojen harjoittaminen koko Suomessa.
Määräyksiä kiristettiin, ensin 1886 sitten 1888 määrättiin karkotettavaksi Helsingin juutalaisia, aluksi 16 perhettä, myöhemmin lisää, kaikkiaan 60 henkilöä.
Myös muualta Suomesta karkotettiin juutalaisia, osa heti, osa muutaman kk. kuluttua.
1890 lulla alkoi tapahtua paljon asioita juutalaisille Suomessa, mutta myös Jumala yritti varoittaa Suomea.
Silloin unohdettiin tämä.
Jes. 54:17. Jokainen ase, joka valmistetaan sinun varallesi, on tehoton, ja jokaisen kielen, joka nousee käymään kanssasi oikeutta, sinä osoitat vääräksi. Tämä on Herran palvelijoiden perintöosa, vanhurskaus, jonka he ovat minulta saaneet, sanoo Herra.
Katsellaan niitä ensi viikolla, jos Jumala suo, jos ei suo, niin ei sitten katsella.
Näin synkissä tunnelmissa tänä lauantaina eräs vanha veljenne.