Ilmeisesti juutalaisia tuli Suomeen 770- luvulla Turun seudulle, he olivat Leeviläisiä.

Varmuudella viimeistään. 1200-luvulla, he olivat Benjaminilaisia.

Juutalaisista löytyy varmoja merkintöjä jo 1500-luvulta.

 

Puolassa laitettiin juutalaisset veronkantajiksi, näin kansan viha veroja kohtaan kohdistui juutalaisiin.

Siksi 1700-1800 luvulla muutti moni kristitty juutalaissuku Suomeen, heidät merkittiin suomalaisiksi kristityiksi.

Joissain suvuissa tieto on säilynyt, joissain selvinnyt dna- avulla. suurin osa ei tiedä vieläkään.

 

Euroopassa 1500-luvulla oli kahdenlaisia juutalaisia.

I vähäinen määrä varakkaita ns. suojajuutalaisia, joita suosittiin koska heistä oli hallitsijoille hyötyä.

II Enemmistö oli köyhiä, ns. siedettyjä juutalaisia, heidän elämä oli hyvin rajoitettua.

Suomeen tuli enimmäkseen siedettyjä, heitä myös karkotettiin herkästi.

Esim. markkinoilla käynti oli kielletty, käynnistä rangaistiin maasta karkotuksella. 

 

Juutalaisista käytettiin nimeä Mooseksenuskoiset, näin oli vielä minun koulukirjoissa 50- luvulla.

Ruotsi- Suomessa olivat voimassa erityinen juutalaisohjesääntö, jossa oli mm. kielto asua maassa, ja 1685 heidät määrättiin poistumaan Ruotsi-Suomesta.

Jos halusi jäädä, oli käännyttävä kristinuskoon kirkkolain mukaan.

 

Ruotsi-Suomeen oli juutalaisilla pääsyn ehtona, oli tuotava 2000 riikintaaleria hopeaa (= 52 kg), tai oltava joku taito, jota ei maasta löytynyt, tällä haettiin vain rikkaita juutalaisia.

Silloin ei Suom. asunut vakinaisesti yhtään Mooseksenuskoista, kristittyjä oli, mm. 1670 Ouluun muuttanut Isak Zebulon, Sakari Topeliuksen esi-isä.

Topeliuksen Kesäpäivä Kangasalla on hänen kokoelmassaan Sylvian lauluja.

Eräs tunnettu laulaja on samaa sukua alenevassa polvessa.

 

Ensi viikolla kirjoitan hieman juutalaisten olosta Suomessa, sen jälkeisestä ajasta, kun Venäjä valtasi Suomen.

Päättäjät eivät välittäneet seuraavasta Raamatun kohdasta, ja tavallinen kansa ei tiennyt!

Jes. 49:16. Katso, kämmeniini olen sinut piirtänyt; sinun muurisi ovat aina minun edessäni.

 

 

Tällaisia maamme ikäviä menneisyyksiä muistelee tänään, eräs Taivasmatkalainen!