On kovin yleinen käsitys, ja olen kuullut opetettavan, että veren tulo päälle on aina jonkin tuomio ja/tai rangaistuksen merkki.
Myös kansan huutoa Pääisäisen aikaan veren päälle tulosta pidetään, jopa lupana tappaa juutalaisia.
Aikoinaan minunkin opettaja sanoi uskontotunnilla juutalaisten tappamisen olevan oikeutettua, ja Jumalan tahto.
Kyseessähän on selvästi antikristillinen paholaisen juoni.
Katsotaan mitä Raamattu sanoo.
Jo ensimmäisen Liiton vihinnässä Mooses teki profeetallisen teon, eikä varmaan omasta päähänpistostaan, vaan Jumalan määräämänä.
Veri tuli Israelin kansan päälle vihittäessä Ensimmäistä Liittoa.
Katsotaan, kirjoittelenko aivan omiani vai Jumalan Sanan mukaan?
Seuraavassa kohdassa kerrotaan kuinka Mooses toimi tultuaan Siinain vuorelta saamasta Jumalan ohjeita.
2. Moos. 24:3. Mooses palasi kertomaan kansalle kaikki Herran sanat ja kaikki hänen säädöksensä. Silloin koko kansa vastasi yhteen ääneen: "Kaiken, mitä Herra on puhunut, me teemme."
4. Sitten Mooses kirjoitti muistiin kaikki Herran sanat. Seuraavana aamuna hän nousi varhain ja rakensi alttarin vuoren juurelle sekä pystytti kaksitoista patsasta Israelin kahdentoista heimon mukaan.
5. Hän lähetti israelilaisia nuoria miehiä uhraamaan polttouhreja ja teurastamaan härkiä yhteysuhriksi Herralle.
6. Mooses otti puolet uhrieläinten verestä ja pani sen maljoihin, ja toisen puolen hän pirskotti alttarille.
7. Sitten hän otti liiton kirjan ja luki sen kansalle. Israelilaiset sanoivat: "Me noudatamme ja tottelemme kaikkea, mitä Herra on puhunut."
8. Mooses otti veren, pirskotti sitä kansan päälle ja sanoi: "Tämä on liiton veri, sen liiton, jonka Herra on tehnyt teidän kanssanne kaikkien näiden sanojen mukaisesti."
Papiksi vihkimiseenkin kuului verellä vihmonta.
2. Moos. 29:20. Teurasta pässi, ota sen verta ja sivele Aaronin ja hänen poikiensa oikeaan korvannipukkaan, oikean käden peukaloon ja oikean jalan isoonvarpaaseen. Pirskota loput verestä alttarille ja sen ympärille.
21. Ota alttarilla olevaa verta ja voiteluöljyä ja pirskota Aaronin ja hänen vaatteittensa päälle ja hänen poikiensa ja heidän vaatteittensa päälle. Näin Aaron vaatteineen tulee pyhitetyksi, samoin hänen poikansa ja näiden vaatteet.
Uuden liiton vahvistus tapahtui verellä vihkien.
Luuk. 22:20. Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän edestänne.
Matt. 27:25. Koko kansanjoukko vastasi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle!"
Ilman verta kansan päälle, ei Israelin kansaa olisi vihitty Uuteen Liittoon!
Tällaisia kertoillee eräs Kaidan tien taapertaja!