Joh. 6:37. Jokainen, jonka Isä antaa minulle, tulee minun luokseni, ja sitä, joka tulee minun luokseni, minä en ikinä heitä ulos.
Viimeksi kerroin, kuinka minä oli ihmisten silmissä muka hyvä, mutta en Jumalan silmissä.
Minun syntini oli pahinta hengellisellä puolella, olin syvällä pimeydessä, enkä itse silloin tajunnut tilaani!
Harrastin itämaisia lajeja kamppailulajeja (karate ja aikido), ja olin niissä Suomen mittakaavassa kohtalaisen korkealla.
Todellisuudessa ne eivät ole kampailuja, vaan Zen- budhalaisuuden ruumiillisen harjoituksen muoto.
Olin tasolla, jossa kumarrettiin erilaisia henkiä, aurinkoa yms. ja nämähän eivät kuulu normaalisti urheiluun.
Harjoittelin japanilaisen valmentajan alaisuudessa viimeiset vuodet.
Niistä piireistä on vaikea tulla uskoon, enkä tunne ketään muuta, joka sieltä olisi päässyt kunnolla uskon tielle.
Alku oli minullakin hyvin vaikeaa, mutta onneksi moni rukoili puolestani, ja vähitellen vapauduin niistä pimeyden henkimaailman kahleista.
Niistä vapautuminen olikin vaikeinta uskon alkuaikoina, ja tulin tajuamaan kuinka uskossa ei olla puolittain, tai osittain.
Uskossa ollaan joko kokonaan, tai ei mitenkään.
On vaarallinen harha kuvitella olevansa Jumalan lapsi, mutta ei kuitenkaan ole.
Ei pelkkä muotojumalisuus, tai tieto uskon asioista ole sitä, jota Jeesus meiltä odottaa.
Hyvä lukijani, me joko olemme jonkun lapsia, tai emme ole, myöskin maallisessa mielessä!
Näin on myös Herramme Jeesuksen suhteen, joko olemme Hänen tai emme ole!
Tällaisia mietti tänään eräs Taivaan kotiin matkalla oleva vaeltaja maan.