Tein aikoinaan työtä myös Viipurin katulasten parissa, joita oli siellä viranomaisten mukaan noin tuhat.
Heidän kohtalonsa on surkea, ja monet eivät selviä aikuisiksi, vaan kuolevat mikä mihinkin.
Kerron pari esimerkkiä, joista ensimmäinen oli missä 6 v, tyttö koetti pitää hengissä 2 v, veljeään, he asuivat tyhjässä viemärikaivossa.
Toisessa eräs pelasti lumihangesta heikossa kunnossa olevan 4-5 v hyvin huonossa kunnossa olevan pojan, jonne ilmeisesti vanhemmat olivat tämän heittäneet ja hyljänneet.
Suomalaiset perustivat sine kaksi suojapaikkaa katulapsille.
Valtion virallinen asenne oli hyvin kylmä.
He sanoivat, ”Katulasten hengissä pitäminen lisää rikollisuutta”.
Paikallinen miliisi ja GAI (eräänlainen poliisi) olivat hyvin myötämielisiä, mutta päätökset tehtiin Moskovassa.
Tein seuraavan runon niihin aikoihin, kun sain vielä auttaa näitä lapsia, sitten minun osuus loppui, koska viranomaiset kielsivät.
Pieni tyttö kadulla.
Käy kadulla varkaitten,
pieni tyttönen horjuen.
Suru pohjaton silmissä on,
hän kaikkien hylkäämä on.
Pieni tyttö vuotta yhdeksän,
usein kaipailee äitiään.
Äiti hyljännyt on lapsensa,
kulkee tietänsä laveaa.
Tyttö Itkee isäänsä,
joka hylkäsi perheensä.
Isän veivät nautinnot,
ei rakkautta lapseensa.
Äiti älä hylkää,
isä missä oot,
teitä lapses kaipaa,
on pimeää ja pelottaa.
Tyttö kylmään katuun vaipuvi,
Vielä voimin viimeisin kuiskaavi,
Kuka minua auttaa vois,
ja korjaisi kadulta pois.
Näkee pienen veljensä saapuvan,
vuoden vanhana pois nukkuneen.
Hällä valkeat vaateet on,
katse puhdas ja viaton.
Veli kätensä ojentaa,
Sisko, siihen tartu vaan.
Sua kultakadut odottaa,
siel ei tuskaa, kuolemaa.
Tyttö kätehen tarttuvi,
voimin uusin ylös nousevi.
Kohta kylmä katu kauas jää,
Ei tunne hän enää ikävää.
Taivaan kotiin he saapuvat,
Siellä tyttöä katsova.
Silmät lempeät rakastavat,
Jeesuksen rakkahan.
Hän tytölle lausuvi,
minä näin sinun hätäsi,
siksi lähetin veljesi,
sinut luokseni noutamaan.
Aamun tullen kadulla,
joku inhoten toteaa.
Tyttö kurja kerjääjä,
pyörii taasen jaloissa.
Tyttö hautaan lasketaan,
ei yhtään saattajaa.
Isä, äiti on haudalta pois,
mut tyttö Taivaassa on.