Eräs Jumalan käskyistä, on alkanut hävitä aika olemattomiin nykyään.

Onhan nuo muutkin käskyt joutuneet melkoisen riepomisen kohteeksi, joten ei ihme, jos tämäkin.

2. Moos. 20:12. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että eläisit kauan siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

Jeesuskin muistuttaa Isän ja äidin kunnioittamisesta useassa kohdassa.

Muista tämä, että Hepr. 13:8. Jeesus Kristus on sama eilen ja tänään ja iankaikkisesti.

Nykyään hyvin monilla tuntuu olevan välit aika etäiset, jopa usein täysin poikkikin omiin vanhempiinsa.

Kun keskustelee heidän kanssaan, niin syy tuntuu aina olevan vanhemmissa.

Onhan sekin tietysti tosi, että on monenlaisia vanhempiakin, kuten hekin, jotka karkotti 16 v pojan kotoa, kun tämä tuli uskoon.

Vanhempien osuutena sanoisin, että nykyään on suuntaus, että lapsi koetetaan saada mahdollisimman nuorena asumaan pois kotoa.

Siinnä jää murros- ja  varhais aikuisuuden iän henkiset siteet heikolle muodostumiselle.

Oman lukunsa muodostaa ikävä kyllä joissain perheissä valitseva eriarvoisuus lasten välillä.

Tässä on sitten pohjaa kunnioituksen puutteelle myöhemmin elämässä.

Vanhempien kunnioittamattomuudelle näyttää olevan jopa yhteiskunnan asenne tukenaan.

Kuitenkaan Jumala ei ole ilmoittanut peruuttaneensa tätä kyseistä käskyä, huomaa Käskyä, ei kainoa toivomusta.

 

Tässä on myös ensimmäisen kerran lupaus hyvästä, jos noudattaa Jumalan käskyä.

Tämä käsky ei näytä olevan aivan merkityksetön Jumalan silmissä.

Tämä käskyhän ulottuu aivan selvästi appivanhempiinkin, kunnioitus kuuluu heille myös.

Tässä vielä Jeesuksen mielipidettä aiheesta, ja Hänen tahtonsa noudattamisen merkitystä.

 

Joh. 14:23. Jeesus vastasi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, hän pitää minun sanani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme hänen luokseen asumaan.

24. Se, joka ei rakasta minua, ei pidä minun sanojani. Mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun vaan Isän, joka on minut lähettänyt.

Jeesus puhuu taas.

Mark. 10:19. Käskyt sinä tiedät: älä tapa, älä tee huorin, älä varasta, älä anna väärää todistusta, älä riistä, kunnioita isääsi ja äitiäsi."

Taas Jeesuksen mielipide.

Luuk. 18:20. Käskyt sinä tiedät: älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä sano väärää todistusta, kunnioita isääsi ja äitiäsi." 

Onkos nämä sanat vielä voimassa?

Luuk. 21:33. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa."

Näin tänään miettii eräs pieni vaeltaja, joka saa kokea lapsen koko perheen taholta kunnioitusta aivan ylenpalttisesti.