Elämässä on monia ratkaisuja jokaisella, toisia voi siirtää, toisia ei.

Ratkaisu, jota ei voi, eikä kannata siirtää, on kysymys, ”missä vietän iäisyyteni”.

Se kysymys on kuitenkin edessä jokaisella meistä.

Asia kyllä ratkeaa itsestäänkin, ilman että teemme mitään sen eteen.

Nyt en kirjoita omia ajatuksia paljoakaan, annan erään laulu sanojen puhua.

Tähän lauluun on antanut aiheen tositapahtuma Tukholmassa.

Kokouksessa oli ollut nuori 16 v suomalaistyttö, joka oli kiinnostunut uskonratkaisun teosta.

Puhuja oli keskustellut hänen kanssaan, ja pyytänyt saada rukoilla tämän puolesta, mutta tyttö ratkaisi toisin.

Hän oli aikansa verukkeita esitettyään lähtenyt juoksemaan pois paikalta, verukkeisiin viitataan laulun sanoissa.

Seuraavana päivänä puhuja sai kuulla, että tyttö oli myöhemmin sinä yöllä Tukholman kadulla puukotettu kuoliaaksi.

Se oli vaihtoehto, jonka paholainen tarjosi, josta tyttö ei voinut selitellä itseään irti, eikä paeta.

Löytyy Hengellisestä laulukirjasta numerolla 227, ja netistä kauniisti laulettuna (Taneli Korpivaara laulaa)

 

Avaa sydämesi Herralle

polvistuen ristin juurelle.

:Tunnustaen siinnä syntisi

Herra painot poistavi: Toisto.

 

Tuonnemmaksi miksi jättäisit

Pelastuksen kalliin siirtäisit

:Ethän tiedä, vaikka viimeinen

päivä tää ois sinulle.: Toisto.

 

Älä sano sitten vanhana

taikka vasta sairasvuoteelle.

:Elämäni annan Herralle

Riennän ristin juurelle: Toisto.

 

Muista nuoruuteen ei turvata

voine kenkään täällä alhaalla.

”Kuolon kellot voivat kumahtaa

Vaikka nuoruusvuosina”. Toisto.

 

Muista Luojaa nuoruudessasi

pahat päivät kohta tulevi.

”Armon ovi kohta suljetaan

joudut yöhän kauheaan.” Toisto.

 

Siksi tule tänä päivänä

Sua kutsuu Jeesus ystävä.

Kaikki synnit antaa anteeksi,

puhdistaa sun sielusi.

 

Jes. 55:6 Etsikää Herraa silloin, kun hänet voidaan löytää, huutakaa häntä avuksi, kun hän on lähellä.

7. Jumalaton hylätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran luo, niin hän armahtaa, ja meidän Jumalamme luo, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta.

8. Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra,

9. sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.

 

Tämä ja kolme muuta hyvin samantapaista kutsun hylkäämistä on ihmetyttänyt, että Miksi?

Kaikki ne ovat päättyneet erittäin surullisesti.

Pieni vaeltaja kehoittaa, älä hylkää Jumalan kutsua.