Tuo ”Viimeinen aika” tuntuu askarruttavan monia, ja aiheesta on pidetty varmaan vähintäin satoja puheita, ja kirjoitettu paljon kirjoja.
Erilaisista merkeistä on yritetty päätellä, kuinka lähellä se on.
Siitäkin on paljon erimielisyyttä mitä sanonta tarkoittaa.
Yleinen käsitys on, että se tarkoittaa aikaa juuri ennen Jeesuksen paluuta.
Miksi arvailla ja miettiä, kun siihen löytyy suora vastaus Raamatusta.
Aikoinaan apostoli Johannes kertoi sen, koska Pyhä Henki oli sen hänelle ilmoittanut.
1.Joh. 2:Lapset, nyt on viimeinen aika. Te olette kuulleet, että Antikristus on tulossa, ja niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut. Siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.
Juutalaisilla on sanonta, jolla he kuvaavat viimeisiä aikoja ”Messiaan askeleet kuuluvat jo”.
He odottava Messiaan tuloa ensimmäistä kertaa eivätkä ymmärrä Hänen tulleen jo ensimmäisen kerran, ja pian saapuvan toisen kerran.
Messias (kreikaksi Kristus) saapuu, kun kansat luovat katseensa Häneen, jonka ovat lävistäneet.
Tähän Viimeiseen aikaan sisältyy myös Jeesuksen paluu, jonka ajankohtaa ei tiedä muut kuin Isä yksin, ei edes Poika.
Kaikki tarkkojen aikojen arvailut ovat varmasti vääriä.
Ei kai kukaan luule tietävänsä sellaista mitä ei Jeesuskaan tiedä, eli olevansa suoraan yhteydessä Isään ohi Jeesuksen.
Matt. 24:36. Mutta sitä päivää tai hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä Poika, vaan Isä yksin.
Kaikista merkeistä näemme tuon Jeesuksen paluun olevan kohtalaisen lähellä.
Kuitenkin joitain merkkejä on vielä toteutumatta, jotka kuitenkin ”rakentuvat” koko ajan.
Ei se päivä enää kaukana ole, mutta uskon muutamien tämänkin kirjoituksen lukijoista siirtyvän Herran luokse ennen tuota päivää.
Olkaamme valmiit olipa meidän viimeinen päivämme milloin tahansa, sen olen oppinut elämässäni, ja vahvistunut tämänkin vuoden aikana.
Tavataanhan kerran tässä joukossa, eikö vain!
Ilm. 7:9. Tämän jälkeen minä näin suuren joukon ihmisiä, joita ei kukaan voinut laskea, kaikista kansanheimoista, sukukunnista, kansakunnista ja kielistä. He seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä yllään pitkät, valkeat vaatteet ja käsissään palmunoksat
10. ja huusivat voimakkaalla äänellä: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka istuu valtaistuimella, ja Karitsalta!"
Mennään sisään ”ahtaasta portista”, tule sinäkin!
Toivottaa - Pieni vaeltaja vain!