Tässä ajattelen asiaa, joka on monen uskovan mielessä, ainakin heti uskoon tultua.

Erikoisesti moni nuori ajattelee, kuinka tulla Jumalan käyttöön.

Jotkut tekee suunnitelmia, tai sitten jotkut puolestaan miettii sitä, kuinka välttäisi Jumalan käytössä olon.

Molempia olen tavannut uskon taipaleellani hyvin monia, niin nuoria kuin vanhoja uskovia.

Jotkut asettaa Jumalalle ehtoja, millä ehdoille he suostuvat Hänen käyttöönsä.

Mielestäni Jumala haluaa jokaisen meistä käyttönsä, mutta miksi?

Raamatussa on siihen selvä vastaus.

 

Ef. 2:10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa niitä hyviä töitä varten, jotka Jumala on ennalta valmistanut, vaeltaaksemme niissä.

 

Se kuinka tiedämme mihin Herramme meitä haluaa käyttää, voi avautua monella eri tavalla.

Myös käytöt voivat olla erilaisia, kuin mitä itse odotamme, tai mitä meidät tuntevat ajattelee meidän tehtäväksi.

Tässä laitan tärkeimmän ohjeen mitä Raamatussa siihen on, Jeesuksen itsensä sanomana!

 

Luuk. 10:2. Hän sanoi heille: "Eloa on paljon mutta työmiehiä vähän. Rukoilkaa siis elon Herraa, että hän lähettäisi työmiehiä sadonkorjuuseensa.

 

Ensi viikolla kerron joitain käytännön esimerkkejä Jumalan ”työkutsuista”.

Jos Jumala sen sallii!

 

Yksi pieni vaeltaja mietti tänä lauantaina tällaisia!