Virallinen Suomi on jättänyt oman maan juutalaiset aika hyvin rauhaan.

Viha on ilmennyt suhtautumisessa Israeliin.

Kuitenkin joissain hengellisissä suuntauksissa on vahvana harhaoppi, jonka mukaan seurakunta on korvannut Israelin.

Jos vähänkin Jumalan Pyhä Henki on avannut Jumalan Pyhää Sanaa, niin tajuaa, ettei niin ole, vaan molemmilla on oma osansa Jumalan suunnitelmassa ihmiskuntaa kohtaan.

 

Virallinen Suomi näyttää kyllä jaksavan olla Israelin kimpussa vuosikymmenestä toiseen, niin EU:ssa kuin YK:ssa.

Se määrä mitä Suomi on äänestänyt eri YK:n elimissä Israelia vastaan, on ilmaistava kolminumeroisella luvulla.

Ne aiheet ovat mitä mielikuvituksellisimpia, ja todella valheellisia, ja yksipuolisia.

Niissä ei ole edes siteeksikään totta.

 

En lähde tässä paljoakaan erittelemään, mutta yhden aivan viimeaikaisen mainitsen.

Ei kerrottu mitään kun ”palet” ampuivat 36:n tunnin aikana 150 kymmenien kilojen räjähdysainemäärillä lastattua rakettia Israeliin.

Uutisissa vain kerrottiin, kuinka Israel valvoo kasvojentunnistuksen avulla ”paleja”, ja jos joku lähtee kotoa, niin Israelin sotilaat tulevat heti paikalle.

Kuinkahan nämä pystyivat ampumaan niitä räjähdelasteja, jos heitä niin tarkkaan valvottiin, savupiipuistako?

Viiden viime päivän aikana Gasasta "palet" ampuneet yli tuhat räjähteillä lastattua rakettia.

 

Jumala on ilmoittanut profeetta Jesajan kautta, mitä seuraa Israelin vihaamisesta!

Jes. 41:11. Katso, häpeän ja pilkan saavat kaikki, jotka palavat vihasta sinua vastaan. Tyhjiin raukeavat ja tuhoutuvat ne, jotka riitelevät sinun kanssasi.

Tällaisia tänään miettii tämä kaidan tien kulkija.

Olkaa Kaikki Siunatut Jeesuksen Messiaan Nimessä ja Veressä!