Kun katselee nykyistä lainsäädäntöä ja opetusta, niin saa sen käsityksen, että jotkut ihmiset kuvittelevat olevaansa Jumalaa viisaampia.

Ihminen on kuitenkin alkuisin maasta, josta Jumala loi heidät.

Jokainen solu meissä on maasta, sillä kehomme rakentuu syömistämme kasviksista, lihasta, joka on muodostunut eläimen syömistä kasveista, tai kalasta, jonka alkuperä on myös maasta.

Jumala on vain antanut meille elävän hengen.

Vanhana sivutoimisena haudankaivajana olen nähnyt, sukuhautoja kaivaessani, kuinka muutumme takaisin maaksi.

Meidän pitäisi olla Jumalan kuvia sielultamme ja ajatuksiltamme, mutta nyt ollaan noustu yli Jumalan (=yritetään nousta).

Sillä tiellä käy kuten aikoinaan Baabelin tornin rakentajien, heillä oli sama tavoite.

Laitan luksi Raamatun ilmoitusta alkuperästämme.

 

1. Moos. 1:26. Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja hallitkoon hän meren kaloja, taivaan lintuja ja koko maata sekä kaikkia maan päällä liikkuvia isoja ja pieniä eläimiä." 27. Niin Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Jumalan kuvaksi hän loi hänet, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.

28. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: "Olkaa hedelmälliset, lisääntykää, täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Teidän vallassanne ovat meren kalat, taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet."

 

Tämä seuraava kohta tuntuu unohtuneen nykyisiltä päättäjiltä, koska ei kysytä Jumalan tahtoa, eikä haluta tietää mitään siitä.

Se on erittäin pahaa virhe, josta koko kansa tulee vielä kärsimään.

 

Jes.55:8. Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra, 9. sillä niin paljon kuin taivas on maata korkeampi, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.

 

 

Tällaisia tuumailee tänään, eräs Jumalan Sanaan luottava!